15 February 2008

Paljon puhetta tisseistä.

Viime aikoina on kohistu paljon tisseistä. Eduskunnan hississä niitä ei saisi katsoa, mutta saako esim uimarannalla?

Minun mielipiteeni tissikohuun on se, että jos joku esittelee itseään (missä ei todellakaan ole mitään pahaa jos on sinut itsensä kanssa ja ylpeä muodoistaan), niin miksi suuttua siitä että joku katsoo.

Kyllä itsekin käytän vilkuilutilaisuuden hyväkseni, jos miehen vaatteet sen mahdollistavat.

14 February 2008

Uusin innostukseni.

Koska kansanedustajillakin on aikaa päivittää blogiaan useamman kerran päivässä, niin ehkä minullakin on.

Olen innostunut viherkasveista. Ostin vuosi sitten jostain megaisosta kukkahallista viherkasveja, hintaan "kolme kympillä". Ajattelin kokeilla josko saisin ne pysymään hengissä. Ensimmäisestä erästä vain yksi kuoli, joten ostin lisää. Nyt minulla on 11 viherkasvia (yksi kuoli viime viikolla, harmillista), joita aion tästä lähtien hoitaa taidolla. Olen käyttänyt viime päivät surffaten netistä kasvien hoito-ohjeita, ja koonnut niistä kätevän taulukon, josta käyvät ilmi valontarve, lannoitustiheys, sumuttaminen sekä muut tärkeät tiedot.

Nyt on vain se ongelma, että jokaisella 11 kasvillani tuntuu olevan yksilölliset tarpeet. Joku tarvitsee lannoitetta viikon välein, joku kerran kuussa paitsi kesällä useammin, joku ei ollenkaan. Jonkun on annettava kuivahtaa kunnolla kastelukertojen välillä, joku ei saa missään nimessä päästä kuivumaan. Ehkä minun pitäisi vain olla yhtä julma, kuin tätini joka totesi että kaikki hänen kukkansa saavat kerran viikossa vettä, ja että jos joku ei sitä kestä niin kuolkoon pois.

Sietäisitte hävetä!

Te paheksutte ihmisiä. Vietätte aikaa omassa pienessä ystäväpiirissä parantaen maailmaa ja paheksuen kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat erilaisia kuin te. Olette huolissanne rasismista ja suvaitsevaisuudesta, vaikka itse olette yhtä suvaitsevaisia kuin pahin Joensuun nahkapää. Paheksutte trendibaareissa iltojaan viettäviä puku-salkku-elitistejä, ja huomaamattanne olette muuttuneet heidän kaltaisikseen. Herra armahda, jos joku on väärän puolueen miehiä. Teidänkin käyttäytymistänne ja puheitanne ohjaavat pienen piirinne käytös ja puheet. Tekään ette hyväksy kritiikittä joukkoonne toisella tavalla eläviä ihmisiä.

Mitä kapeamman ihmisjoukon seurassa liikutte, sitä kapea-alaisempia teistä itsestännekin tulee.

Nyt on minun vuoroni paheksua: paheksun teitä, hävetkää!