Joskus osasin kirjoittaa

Mainitsin Annan blogissa, että kaipaan kouluaineiden kirjoittamista. Julkaisenpa tässä nyt sitten erään vanhan aineeni, lyhentämättömänä ja kaikkine kirjoitusvirheineen. Kirjoittanut Liisa, 7A.

Ihmelääke

Olipa kerran eräs kaukainen maa, jonka hallitsija oli hyväntahtoinen kuningas. Kuninkaan vaimo oli kuollut jo kauan ennen hänen tyttäriensä syntymää. Niin, hänellä oli kaikenkaikkiaan seitsemän tytärtä eikä yhtään poikaa. Tyttäret leikkivät kaiket päivät linnan puutarhassa. He viihtyivät hyvin yhdessä, sillä heillä oli toisiinsa nähden vain vuosi ikäeroa. Siis, vanhin tytär, Samantha oli 19 vuotta, Melissa oli 18 vuotta, Julia oli 17 vuotta, Melinda oli 16 vuotta, Janina oli 15 vuotta, Miranda oli 14 vuotta ja nuorin, Jasmine oli 13 vuotta.

Eräänä päivänä kuninkaan ollessa päiväkävelyllä yhden tammen takaa esiin pomppasi pieni kääpiö, joka sanoi: "Tiesitkö, ettet elä enää kauan? Sinun tulisi jo päättää, kenelle tyttäristäsi jätät valtakuntasi, kun lähtö tulee!" Tästä kuningas tuli hyvin mietteliääksi ja jatkoi matkaansa itsekseen mumisten: "Kenelle minä oikein jättäisin valtakuntani? Päätös on niin vaikea. Samantha on kaikista vanhin, Melissa on vastuuntuntoisin, Julia on lempein, Melinda on eläinrakkain, Janina on lapsirakkain, Mirandalla on eniten liikemieskykyjä ja Jasmine... niin, Jasmine on kultaisin. Voi minua miesraukkaa!"

Hän oli miettiessään tullut linnan puutarhaan ja näki tyttäriensä leikkivän hippaa. Sitten hän keksi idean. Hän pyysi tyttärensä linnan saliin. Tyttäret istuivat hänen ympärilleen ja olivat yhtä kysymysmerkkiä. Kuningas sanoi heille: "Olen kuullut luotettavalta taholta, etten elä enää kauaa. Näin ollen minun pitäisi päättää, kelle teistä jätän valtakuntani. Päätös olisi vaikea, mutta olen keksinyt tavan, jolla päätös helpottuu. Kuunnelkaahan, minä lähetän teidät nyt maailmalle. Teidän pitää jokaisen tulla takaisin puolen kuukauden kuluttua, ja kuka teistä tuo minulle matkaltaan arvokkaimman lahjan, saa koko valtakuntani omakseen, kunhan lähdön aika koittaa. Lähtekää matkaan huomenna aamunkoitteessa!"

Samantha lähti matkaan iloisin mielin ja itsevarmana. Hän mietti: "Olen meistä vanhin, minulla on siis parhaat mahdollisuudet saada isän valtakunta." Hän hätkähti omaa itsekkyyttään. Hän kulki tietä pitkin pohjoiseen päin. Hän oli kulkenut jo kotvan aikaa ja ehtinyt syömään osan eväistään, kun väsymys alkoi jo painaa. Hän pysähtyi kivelle istumaan ja hengähtämään. Siinä kivellä istuessaan häntä alkoi väsyttää ja hän pani pitkäkseen maantien reunaan.

Kun Samantha heräsi, oli jo hämärää ja hän oli keskellä metsää outojen menninkäisten ympäröimänä. Menninkäiset antoivat hänelle peuranlihaa ja kirkasta lähdevettä. Menninkäiset johdattivat Samanthan luolaan pehmeälle olkivuoteelle nukkumaan.

Aamulla, kun Samantha heräsi, hän ei muistanut aluksi, missä hän oli. Sitten hän muisti olinpaikkansa ja ihmetteli, missä kaikki menninkäiset olivat. Hän tuli ulos luolasta ja näki maahan kirjoitetun viestin: "Olemme kaivoksella. Käy uimassa ja syö jotakin. Tulemme takaisin illalla. Tuomme sinulle tuomisia." Niinpä hän kävi uimassa ja söi marjoja ja sieniä ja istui illan suussa odottelemaan menninkäisiä. Vähän aikaa istuttuaan hän kuuli iloista rallatusta ja hetken päästä menninkäiset tulivat esiin puiden takaa jokaisella säkki olallaan, etummaisella kaikkein suurin. Menninkäiset tulivat hänen luokseen ja yksi niistä antoi säkkinsä Samanthalle. Menninkäinen sanoi Samanthalle: "Älä avaa tätä säkkiä, ennenkuin poistut metsästä, koska sen sisältö voisi valaista ikuisiksi ajoiksi tämän ihanan hämärän metsän!" Menninkäinen jatkoi: "Nyt sinun pitää lähteä kotiin, mutta et voi mennä sinne suorinta tietä, sillä mahtava lohikäärme on vallannut tien kotiisi. Me neuvomme sinut kotiin. Tule!" Niin Samantha otti säkin olalleen ja lähti seuraamaan menninkäisiä. Menninkäiset johdattivat hänet metsän reunaan ja antoivat hänelle kartan, jossa oli tarkat ohjeet linnalle pääsyä varten. Sitten Samantha avasi säkin ja sen sisällä oli maailman ihanin, suurin ja kirkkain timantti. Hän sulki säkin, otti kartan käteensä, kiitti menninkäisiä timantista ja lähti kohti kotia.

Tällä välin Melissa oli myöskin kokenut aikamoisen seikkailun: Hän oli lähtenyt matkaan pirteänä ja iloisena. Hän valitsi etelään johtavan tien. Melissa sai yösijan erään vanhan kutojarouvan luota. Rouva laittoi Melissalle ruokaa ja jutteli samalla: "Sinähän kaunis tyttö olet. Sinullahan voisi olla mahdollisuus siinä kilpailussa..." Melissa innostui: "Missä kilpailussa?" Tähän rouva hihkaisi yllättyneenä: "Etkös sinä ole kuullut sitä juorua, että eräs vanhahko mies on julistanut kilpailun, jossa hän etsii tämän valtakunnan kauneimman neidon ja tämän pitää viettää vuorokausi hänen kanssaan ja tämä tyttö saa palkaksi kultaisen kruunun, jonka tämä ukko on löytänyt joskus nuoruudessaan?" Melissa kiinnostui yhä enemmän ja kyseli rouvalta kaikenlaisia yksityiskohtia kilpailusta ja hän päätti lähteä aamulla vanhan ukon asuinpaikkaa kohti.

Aamu tuli ja Melissa lähti talsimaan rouvan ohjeiden avulla. Iltapäivällä Melissa saapui perille kylään, jossa rouva oli kertonut ukkelin asuvan. Hän kyseli kylän asukeilta, missä ukko asui. Hän meni ukon luo ja kertoi, kuka oli ja miksi oli tullut. Ukko otti Melissan oitis kilpailuun mukaan.

Kilpailupäivä koitti ja Melissa pärjäsi hyvin ja pääsi kolmen finalistin joukkoon ja tuli... toiseksi! Melissa murtui täysin ja ratkesi ryyppäämään kylän pienessä saluunassa. Aamulla hänellä oli huono olo ja hän itki vanhan ukon ovella. Myöhemmin iltapäivällä Melissa oli edelleen ukon ovella ja edellisen päivän kauneuskilpailun voittaja tuli ulos ukon mökistä kultakruunu päässään ja hän huomasi Melissan ja kysyi: "Mitä sinä itket, tyttökulta?" Melissa vastasi: "Minun piti viedä isälleni kuninkaalle arvokas lahja, ja ajattelin vieväni hänelle tuon kruunun!" Nainen sanoi: "No voi tyttöseni, sinä saat tämän kruunun omaksesi. Minä voin opastaa sinut kotiin. Et voi mennä sitä kautta, mitä tulit, koska suuri lohikäärme on vallannut sen tien. Tule, niin opastan sinut oikealle tielle! Tässä on sinulle kartta." Melissa kiitti ja kumarsi tätä naista ja lähti kiltisti seuraamaan tätä. Vähän matkaa oli jo takana, kun nainen sanoi Melissalle: "Tästä sinun on jatkettava yksin! Hyvää matkaa!" Sitten Melissa lähti tarpomaan iloisena eteenpäin.

Julia oli lähtenyt tietä pitkin itään päin. Hän nukkui pari yötä taivasalla. Pian hän saapui merenrannalla sijaitsevaan kaupunkiin. Julia kuljeskeli satamassa ja kuuli pian eräästä porttikongista äänen: "Psst...kaunis tyttö! Tulehan tänne!" Julia epäröi, mutta meni kuitenkin porttikonkiin epämääräisen äijänkäppyrän luo. Äijä osoittautuikin vanhaksi merimieheksi, jonka tarjosi Julialle vanhaa aarrekarttaa ilmaiseksi. Sehän sopi Julialle mainiosti! Hän otti aarrekartan ja hurmasi erään merimiehen ja pyysi tätä mukaan etsimään aarretta. He lähtivät merelle ja löysivät aarteen eräästä lahdenpoukamasta maahan haudattuna. He jakoivat aarteen puoliksi ja tulivat maihin. Merimies sanoi Julialle: "Minä voin opastaa sinut kotiisi vievälle tielle, mutta et voi mennä takaisin sitä kautta, mistä tulit, sillä hirmuinen lohikäärme on vallannut sen tien." Niin Julia otti aarteen mukaansa ja lähti kohti kotia.

Melinda lähti matkaan kohti länttä. Hän tapasi paljon eläimiä ja eläinrakkaaseen tapaansa hän taputteli ja paijaili kaikkia vastaantulevia eläimiä. Hän ratsasti villisikojen ja villihevosten selässä ja ennenkuin huomasikaan, oli jo toisen valtakunnan puolella. Kun Melinda huomasi, että oli jo kaukana kotoa, hän päätti pysähtyä. Hän antoi villihevosen ja villisian palata kotiin, mutta suuteli niitä kumpaakin hyvästiksi.

Hän oli saapunut suurehkoon kylään, joka vaikuttu asutulta. Melinda koputti ensimmäisen talon oveen, mutta vastausta ei kuulunut. Hän koputti jokaiseen oveen ja kurkisti ikkunoista, mutta ketään ei näkynyt. Kadutkin olivat tyhjiä lukuunottamatta yhtä kulkukoiraa. Melinda meni koiran luo ja kysyi siltä: "Missä kaikki tämän kylän ihmiset ovat?" Melindan yllätykseksi koira alkoi puhua: "He ovat kaikki mahtavan jättiläisen vankina läheisen vuoren luolassa!"

Melinda rupesi kuumeisesti miettimään keinoa ihmisten pelastamiseksi. Hän kävi vuoren juurella katsomassa tilanteen. Jättiläinen seisoi hurjannäköisenä luolan suuaukolla tukkien sen kokonaan.

Melinda keksi keinon: Hän löysi melkein joka talosta aseen ja viritti ne riviin jättiläisen suuntaan ja veti langan kaikkien niiden liipasinten kautta ja laukaisi ne kaikki yht'aikaa saaden jättiläisen kuolemaan. Ihmiset pääsivät vapaiksi luolasta.

Noiden ihmisten joukossa oli myös valtakunnan prinssi, joka halusi kiittää Melindaa lahjoittamalla tälle kaksi hevosta ja kultavaunut. Melinda otti lahjat vastaan ja meinasi lähteä kotiinsa, mutta huomasi, ettei tiennyt tietä. Prinssi tarjoutui apuun sanoen: "Minä voin opastaa sinut kotiisi vievälle tielle, mutta et voi palata samaa tietä, kuin tulit, sillä sen tien on vallannut hirmuinen lohikäärme." Niinpä Melinda otti hevoset ja valjasti ne kultavaunujen eteen. Sitten hän kiipesi vaunuihin ja otti ohjakset käsiinsä ja lähti prinssin osoittamaan suuntaan.

Janina oli lähtenyt nauravaisena kaakkoon päin. Hän törmäsi matkallaan eväsretkellä olevaan perheeseen. Perheen lapset pitivät Janinasta kovasti ja perheen vanhemmat pyysivät illalla häntä tulemaan heidän mukanaan kylään, jossa he asuivat. Janina lähti perheen mukaan ajatellen samalla saavansa yösijan. Perillä perhe sanoi Janinalle, että hänen nukkumapaikkansa olisi navetanylisillä perheen sukulaispojan vieressä. Janina viihtyi perheen luona hyvin ja hän oli ystävystynyt perheen sukulaispoikaan, joka oli hänen kanssaan samanikäinen. Kuinka ollakaan, parin päivän kuluttua Janina huomasi kantavansa lasta.

Janina päätti lähteä kotiin päin. Mukavan perheen sukulaispoika lähti saattamaan häntä sanoen: "Näytän sinulle tien, jota myöden pääset kotiin, sillä et voi palata samaa kautta, mistä tulit, koska sen tien on vallannut karmaiseva lohikäärme!" Janina ja toinen pikkusielu lähtivät kohti kotia.

Miranda oli lähtenyt kulkemaan koilliseen päin. Hän kulki metsien ja laaksojen halki kunnes saapui kaukaiseen maahan, jonka nimi oli Ersastan. Ersastanin hallitsija oli mies, jota kutsuttiin sulttaaniksi. Sulttaanin nimi oli Euna. Miranda kierteli Ersastanin pääkaupungissa, Elmolassa. Hän meni sisään erääseen vaatekauppaan. Hän meni sovittamaan eräitä housuja sovituskoppiin. Sovituskopissa olikin kaksi rotevaa miestä, jotka tukkivat Mirandan suun ja sitoivat hänet. Miehet veivät Mirandan sulttaanin palatsiin. Palatsissa Mirandan ylle puettiin läpikuultavista harsoista koostuva puku ja hänet vietiin toisten samanlailla pukeutuneiden naisten seuraan. Naisten seurassa oli myös muutamia miehiä, eunukkeja, kuten muut naiset sanoivat. Miranda oli joutunut haaremiin.

Muut naiset olivat paljon vanhempia, kuin Miranda. Hänhän oli vasta 14-vuotias. Seuraavana päivänä eräs Mirandaa vanhempi nainen veti Mirandan sivummalle ja sanoi hänelle: "Minua säälittää, kun joku joutuu noin nuorena haaremiin. Taidanpa auttaa sinut pakoon. Katsos, tuo matto tuolla, se on lentävämatto. Otat vain sen, menet ikkunan luo, istut matolle ja sanot: 'Lennä, matto, lennä!' ja matto lennättää sinut kotiin!"

Miranda päätti kokeilla mattotemppua seuraavana yönä, kun kaikki nukkuivat. Hän hiipi maton luo ja nappasi sen kainaloonsa. Sitten hän hiipi avoimen ikkunan luo, istui matolle ja kuiskasi: "Lennä, matto, lennä" ja matto lähti kiidättämään Mirandaa kohti hänen isänsä kuningaskuntaa, kotia.

Tyttäristä nuorin, Jasmine nimeltään, lähti kohti luodetta vievää tietä pitkin. Hän kulki poikki purojen, metsien, laaksojen ja kukkuloitten. Puroista kulkiessa hänen jalkansa kastuivat ja hänelle tuli flunssa. Eräässä metsässä Jasmine näki mökin. Hän tuumasi: "Tuossapa minulle oiva yösija. Olenkin nukkunut monta yötä taivasalla!" Jasmine kiiruhti mökkiä kohti. Hän kolkutti oveen. Ei vastausta.

Hän avasi oven nopeasti ja samalla oven takana olleet ainekset lensivät kaaressa suureen, mustaan pataan. Jasmine säikähti, kun padasta alkoi kuulua poreilua ja sieltä nousi höyryä. Hän kurkisti pataan: siellä oli sinisenvihertävää litkua, joka tuoksui fantastiselta. Hän päätti maistaa ihan pikkuisen vain. Hän työnsi sormensa litkuun ja maistoi sitä ja HUMPS! Flunssa oli poissa!

Jasmine sai idean: hän veisi isälleen muutaman pullollisen tuota ihmelääkettä. Hän ei ollut aiemmin ehtinyt katsoa ympärilleen, mutta nyt katsellessaan hän huomasi tulleensa noidan tai velhon mökkiin. Joka paikassa roikkui hämähäkinseittejä.

Ovelta kuului ääntä ja Jasmine pujahti padan taakse piiloon. Vanha, köyryselkäinen akka tuli sisään. Jasmine tajusi tämän noidaksi. Akka mutisi puoliksi itsekseen: "Joku on käynyt täällä. Voisin vaikka vannoa, että jätin lepakonkynnet, sammakonkorvat, sisiliskonsyljen, käärmeensuomut, vampyyrin silmät ja Aki Sirkesalon pikkusormen tähän oven eteen." Sitten noita alkoi tutkia, oliko hänen mökistään varastettu jotakin. Hän tuli padan luo ja kurkisti sisään. Jasmine pidätti hengitystään. Noita työnsi sormensa sinisenvihertävään liejuun ja maistoi. Ja HUMPS! Noidan kaikki atsmat, kolotukset ja kutkutukset olivat poissa. Noita otti hyllystään pullon, laittoi ihmelääkettä siihen ja lähti ilosta hihkuen pois mökistä.

Jasmine uskalsi hetken päästä tulla pois piilostaan. Jasminekin otti noidan hyllystä loitsukirjojen joukosta tyhjän pullon ja täytti sen ihmelääkkeellä. Hän lähti pikimmiten juoksemaan pois noidan mökiltä. Hän juoksi ja juoksi, kunnes tuli metsän reunassa sijaitsevaan kylään.

Hän kysyi ensimmäiseltä vastaantulevalta rouvashenkilöltä tietä kotiinsa. Nainen sanoi: "Voinpa hyvinkin opastaa sinut kotiisi vievälle tielle, jos kerrot ensin minulle, mitä tuossa pullossa on, joka sinulla on mukanasi." Jasmine selitti totuudenmukaisesti siinä olevan ihmelääkettä, joka parantaa taudin kuin taudin. Nainen taas kertoi Jasminelle sairastaneensa jo pitkään syöpää. Jasmine antoi naiselle ihmelääkettä muutaman tipan ja HUMPS! Naisen syöpä oli tiessään.

Nainen kiitteli Jasminea ja sanoi tälle vasemmalle osoittaen: "Menet vain tuota tietä eteenpäin ja sitten käännyt oikealle. Et voi palata kotiisi samaa tietä, kuin tulit, sillä sen tien on vallannut karmiva lohikäärme." Niin Jasmine lähti matkaan ihmelääke mukanaan.

Niin siis kaikki prinsessat olivat hankkineet isälleen kuninkaalle lahjan ja olivat palaamassa kotiin.

Kuningas alkoi käydä jo kärsimättömäksi, sillä puoli kuukautta oli pian kulumassa umpeen, enää yksi päivä oli jäljellä. Sitten he saapuivat yksi toisensa jälkeen: Samantha timanttisäkin kanssa, Melissa kultakruunu päässään, Julia aarrearkkua raahaten, Melinda hevosten vetämissä kultavaunuissa, Janina lapsi vatsassaan, Miranda lentäen lentävällämatolla ja Jasmine ihmelääkepullo kainalossaan.

Kuningas joutui hyvin hankalan valinnan eteen, mutta parin päivän kuluttua hän oli valintansa tehnyt. Hänen nuorin tyttärensä, Jasmine, saisi valtakunnan omakseen, kunhan kuningas ensin "kylmenisi". Eikä aikaakaan, kun kuningas heitti veivinsä. Tyttäret surivat isäänsä kovasti.

Jasmine otti valtakunnan haltuunsa, mutta hänestä ei tullut yhtään kylmä ja kova, vaan hän pysyi yhtä kultaisena, kuin oli aina ollutkin. Kaikki seitsemän sisarusta asuivat linnassa ja niin myös heidän lapsensa ja heidän lapsensa ja kaikki elivät pitkään Jasminen ihmelääkkeen ansiosta.

Mutta sekin päivä koitti, että ihmelääke loppui ja "viikatemies tuli kylään". Niin pikkuhiljaa se kansa katosi ja valtakunta metsittyi. Sitä ei ole enää olemassa. Paitsi unelmissa.

Nyt maailmaa hallitsee eräs tietty noita ja hänen sukulaisensa...

Sen pituinen se (satu).